Vaskelan sukuseura 30 vuotta 19.5.2015;
Sukuseuran tarkoitus ja toiminta.
Vaskelan sukuseura ry on perustettu 19.5.1985.
Perustavan kokouksen osanottajat: sukuseuran perustajat olivat Lauri Laurila, Uuusikaupunki,
Lydia Nieminen, Vehmaa, Aini Halsila, Vehmaa, Mikko Leppälehto, Raisio, Aulis Koskinen, Vehmaa,
Paula Hirvonen, Kuopio, Aarne Laurila, Laitila ja Kyllikki Laurila, Laitila.
Sukuseuran kotipaikka on Vehmaa.
Sukuseuran tarkoituksena on toimia Waski-suvun asuttaman
Sakkolan / Metsäpirtin Vaskelan asiakirjoissa aiemmin Pawila ja Arkuntanhua 11-nimillä tunnetun
perintötilan ja siitä muodostuneen Vaskelan kylän asukkaiden ja heidän jälkeläistensä yhdyssiteenä
sekä selvittää, koota ja vaalia suvun ja kylän menneisyyteen liittyvää tietoa ja kymmenien
kalevalaisten runonlaulajiensa kulttuuriperinnettä ja menneisyyttä. Nimi Waski on 1500-, 1600- ja
1700-luvun asiakirjoissa myös muodoissa Waske, Wasko, Waskij ja Waskin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura järjestää suvun
jäsenten keskeisiä kokouksia, juhlatilaisuuksia, muita tapaamisia ja retkiä sekä toteuttaa ja
tukee mahdollisuuksiensa mukaan suku- ja henkilöhistoriallista tutkimustoimintaa ja julkaisutoimintaa.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä Waski-sukua oleva
henkilö, tällaisen puoliso sekä Waski-sukua olevan naispuolisen henkilön jälkeläinen. Waski-sukuun
kuuluviksi katsotaan myös henkilöt joiden jompikumpi vanhempi tai esivanhempi on liittynyt suvun
perheeseen ja asunut sen kanssa yhteisessä taloudessa Vaskelassa. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi
voi liittyä myös jokainen joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäseneksi haluavan
jäsenkelpoisuuden päättää hakemuksesta sukuseuran hallitus.
Sukuseuran jäsenmäärä 2015 on 213.
Sukuseuran kunniajäseniä ovat kaikki 80-vuotiaat sukuseuran jäsenet.
Kunniajäseniä on 23.
Sukuseuran korkein miehelle myönnettävä arvonimi Vaskelan Ukko voi
olla aina kerrallaan vain yhdellä sukuseuran jäsenellä. Hallitus päättää arvonimen myöntämisestä yhdessä
palkitsemistoimikunnan kanssa.
Vaskelan Ukolle luovutetaan tunnustus nimityksestä, Vaskelan Ukko kunniakirja.
Arvonimen saaneet.
Mauno Vaski, 2007.
Johannes Lahtinen, 2010-2012.
Aulis Laurila, 2013-.
Sukuseuran korkein naiselle myönnettävä arvonimi Vaskelan Moamo voi
olla aina kerrallaan vain yhdellä sukuseuran jäsenellä. Hallitus päättää arvonimen myöntämisestä yhdessä
palkitsemistoimikunnan kanssa.
Vaskelan Moamolle luovutetaan tunnustus nimityksestä, Vaskelan Moamo kunniakirja.
Arvonimen saaneet:
Taimi Pukki, 2010.
Kaisa Nuoramo, 2011-.
Sukuseuran julkaisemia kirjoja:
Waski-suku ja Metsäpirtin Vaskela, useita kirjoittajia.
Waski-suku ja Metsäpirtin Vaskela II, useita kirjoittajia.
Waski-suku ja Metsäpirtin Vaskela III, useita kirjoittajia.
Kypsä ikä, Anna Lampun runoja. Alkuperäinen painos Turun ortodoksinen
seurakunta.
Vaskelan vanhat runot, koonnut Maire Saarinen.
Ahkera tyttö ja laiska tyttö runo, Marja-Leena Suilamon vaskelaiselta
isoäidiltään muistiinkirjoittama kansanruno. Kuvittanut Sanni Suilamo.
Waski-suku ja Metsäpirtin Vaskela uusi päivitetty painos.